Alkusyksy oli niin lämmin ja aurinkoinen, ettei meinannut edes uskoa syksyn tulevan. Syksy tulikin aivan yhtäkkiä kuin varkain tänä vuonna. Lasten kanssa luimme syyskuussa "Satusaari"-kirjasarjan kirjasta "Lumottu metsä" Hannele Huovin sadun "Kadonnut aurinko" ja pohdimme sadun myötä yhdessä sitä, minne aurinko menee syksyllä ja talvella, silloin kun aurinko pysyy piilossa: Aurinko menee 4-vuotiaiden mielestä taivaaseen nukkumaan.
Maalasimme myös sormiväreillä satuhetken päätteeksi auringot muistuttamaan meitä, että pitkän talven jälkeen aurinkokin taas "herää" meitä lämmittämään.
KADONNUT AURINKO
Oi voi, valitti Hiiri Hiironen, itki ja nyyhki. Hän istui pikku nuotiolla kuivattelemassa nenäliinojaan ja oli haikea ja vaikea, maailman surullisen maan mönkijäinen. Onneksi Lilli Sisilisko livisti vilisti nuotiolle, kömpi ihan hiirosen kylkeen, silitteli, taputteli ja kyseli, mikä oli hiirellä murhe.
- Voi, sanoi Hiiri Hiironen. - Minulla on vaikeaa ja haikeaa: olen kadottanut auringon.
- Auringon? ihmetteli Lilli Sisilisko.
- No, etkö tiedä! Se kuuma ja suloinen pallo, joka saa kesällä kaiken niin vihreäksi ja ilman väreilemään kukkaniityn päällä. Se lempeä, kultainen ystävä, mihin se on mennyt? Ja Hiiri Hiironen nyyhkytti nenäliinan kyyneleitä täyteen.
Ja tottahan se oli. Vaikka mihin katsoi, ei aurinko näkynyt. Kun Lilli Sisilisko sen huomasi, alkoi hänkin itkeä ja nyyhkiä ja kuivatella nenäliinojaan pienen nuotion hehkussa. Eikä aikaakaan, kun metsästä rämpi Pikku Päästäinen märkänä ja viluissaan ja piipitti pienellä äänellä:
- Mihin kummaan se on mennyt? Mistä minä sen löytäisin? Hänkin oli kadottanut auringon.
No, ystävykset tarttuivat toisiaan tassusta, lämmittelivät ja kuivattelivat nenäliinoja. - Ei aurinko ole noin vain voinut kadota! he tuumasivat ja päättivät lähteä yhdessä aurinkoa etsimään.
He kiipesivät vuorele, aurinkoa ei näkynyt. He kaivautuivat maahan, aurinkoa ei näkynyt. He samosivat metsään, aurinkoa ei näkynyt. he kulkivat järven rantaan, jäät vain helisivät kaislikossa ja auringon kuva oli vedestä kadonnut.
Mutta mitä enemmän ystävykset aurinkoa etsivät, sitä enemmän he aurinkoa ajattelivat. Ja mitä enemmän he aurinkoa ajattelivat, sitä enemmän aurinko kasvoi heidän mielessään.
Kunnes joku sanoi Hiiri Hiiroselle: - Sinä hymyilet kuin aurinko!
Ja Joku sanoi Lilli Sisiliskolle:
- Sinä olet lämmin kuin aurinko!
Ja joku sanoi Pikku Päästäiselle:
- Sinäpä olet aurinkoinen pikku olento!
Ja siitä ystävykset tiesivät, ettei aurinko ollut kokonaan hävinnyt, vaikkei se purjehtinutkaan taivaan kupua niin kuin kesällä. Aurinko lepäsi jossakin, salaperäisessä piilossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti