Luontoaiheeseen liittyen sadutimme lapsia eli lapset saivat itse kertoa tarinan metsän eläimistä. Saduttaminen edesauttaa mainiosti lapsen kielen, mielikuvituksen sekä kerronnallisen itsensä ilmaisemisen kehitystä. Tarinalle voidaan antaa jokin aihe tai otsikko, josta lapset vuorotellen lähtevät rakentamaan tarinaa ja aikuinen kirjaa ylös lasten sanoin tarinan kulun.
On hienoa, jos tarina soljuu juonellisesti alusta loppuun pelkästään lasten kertomana, etenkin jos sadutus menetelmänä on ryhmän lapsille jo tuttu. Mutta joskus saatetaan tarvita aikuisen johdattelevia kysymyksiä, jotta tarinointi saadaan vauhtiin. Kumpikaan mielestäni ei ole yhtään sen huonompi tai parempi tapa, vaikka sadutus alunperin tarkoittaakin pelkästään lasten innoittamaa ja keksimää tarinankerrontaa. Yhtä kaikki sadutus on lasten yhteistä toimintaa, joka harjaannuttaa oman vuoron odottamiseen, toisten kuuntelemiseen sekä toisen puheenvuoron ja mielipiteen kunnioittamiseen.
Sadutuksen avulla voidaan lasten kanssa myös käsitellä ja pohtia lasten arkipäivään liittyviä asioita ja esimerkiksi pulma- ja ristiriitatilanteita. Kuten tässä mekin tarinan muotoutuessa oivalsimme tilaisuuden pohtia yhdessä ryhmässä ajankohtaista asiaa eli sitä, kuinka voimme leikkiä kaikki sovussa, ettei kenellekään tulisi paha mieli.
Tällainen tarinastamme tuli:
Ilves meni metsään.
Kettukin meni metsään.
Ne tappelivat metsässä.
Linnut keräilee ruokaa.
Riitely eläimiltä loppui.
Haukka meni taivaalla ja sitten se putosi.
Siili pelästyi hirveä ja haukkaa. Sitten se meni palloksi.
Kettu hiipi pupun lähelle ja vei sen leijonalle.
Siili pisti piikit esille ja syöksyi hirven kimppuun.
Metsässä solisi puro ja se vei pupun mukanaan.
Hirvi puski kettua nurin ja sitten se söi ketun.
Tässä kohti lasten mielestä tarina päättyi ja arvaattekin varmaan, että saduttamassa oli aikalailla poikavaltaista porukkaa tarinan hurjien käänteiden vuoksi. Sadutustilanteessa olimme poikkeuksellisesti me molemmat ryhmän aikuiset ja yhdessä päätimme päivitellä hurjaa tarinaa ja pohdimme ääneen, että mikähän metsän eläimillä nyt on vikana, kun ne noin riitelevät eikä kukaan oikein halua olla kenenkään kanssa ja aina vaan riidellään? Lapsetkin alkoivat sitten pikku hiljaa pohtimaan mikähän on riidan aiheuttanut ja miten tilanteesta selvittäisiin.
Näin tarina siis sai jatkoa:
Riitely johtui ilveksen kultaisesta kävystä.
Ilves sanoi, että se on ilveksen oma.
Riita ratkesi, kun muut alkoivat kerätä kukkia.
Mutta ilves oli silti vaan ihan yksin.
Ilves meni sanomaan, että käpyjä on enempi.
Eläimet sopi riitansa ja alkoivat yhdessä etsimään kultaisia käpyjä.
Ilves pyysi kaikkia kavereita kylään.
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja sen pituinen se.
Lopuksi pohdimme yhdessä tilanteita ryhmän arjessa ja yhdistimme tarinan käänteitä lasten omaan arkeen ja sosiaalisiin tilanteisiin hoitopäivän aikana, joissa usein olemme joutuneet kuluneen kevään aikana neuvottelemaan ja auttamaan lapsia ristiriitojen selvittämiseksi.
Pohdimme myös sitä, miksi on tärkeää, että jokainen otetaan huomioon ja että jokaisella on hoidossa kiva olla. Välillä on kiva leikkiä pienemmällä porukalla tai kaksinkin kaverin kanssa, mutta jos joku jää leikeistä ulkopuolelle ilman kaveria, niin jotta kaikilla olisi hyvä olla, on kivempi ottaa kaveri mukaan leikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti