tiistai 22. lokakuuta 2013

VARPAAT VAUHDISSA JÄLLEEN KERRAN!

 

Tiimimme osallistui taas tänäkin syksynä tuttuun tapaan Valo:n eli entisen Nuoren Suomen järjestämään lasten liikuntakamppanjaan viikoilla 40-41. Kahden liikunnallisen teemaviikon aikana ryhmissä liikuttiin monenlaisten leikkien parissa.

Tänä vuonna teemana oli siis ulkoliikunta ja teeman puitteissa Valon leikkikorttimateriaaleista valitsimme yhteiseen ulkoliikuntaleikkitapahtumaan tiimin ikäjakaumaan sopivia leikkejä. Hyödynsimme myös tiimin opiskelijoiden kokoamaa leikkipakettia ja valitsimme sieltäkin tapahtumaan leikkejä.

Haasteensa yhteisille leikeille loi tiimin lasten ikä, sillä suurin osa lapsista on tällä hetkellä kovin pieniä, joukossa myös joitakin isompia. Kun liikumme ja leikimme yhteisesti koko tiimin kanssa haluamme tarjota lapsille kokemuksia isommassa ryhmässä toimimisesta ja leikkimisestä, sillä arjessa ryhmät ovat pieniä ja kotoisia. Joten valitsimme leikkejä, jotka sopivat kaikille tiimin lapsille.

Tällä kertaa leikimme siis alkuleikkinä halaushippaa. Seuraavaksi eläydyimme eläintarhan eläimiksi, johon ohjeistuksen saimme Valon leikkikorteista. Leikissä oli tarkoitus eläytyä eli liikkua ja äännellä tietyn eläimen mukaan, kuten inisevä hyttynen, tömistelevä elefantti, vikkelä ja loikkiva jänis. Leikimme myös "Talo palaa, pakko vaihtaa!"-leikkiä, jossa leikkialueelle merkittiin niin monta "taloa" kuin on leikkijöitä. Kun huudettiin "Talo palaa, pakko vaihtaa!" oli vaihdettava taloa. Leikkivarjolla leikimme suosittua "popcorn"-konetta, jossa aikuiset pompauttavat suuren määrän häntäpalloja leikkivarjolla ilmaan ja lapset keräävät ympäriinsä lennelleet pallot takaisin varjolle. Lopuksi venyttelimme ja leikimme loppuveryttelyksi tiimille tutun "pumppulaulun", jonka yhdistämme usein tiimin yhteisiin liikuntahetkiin.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy sää oli syksyisen aurinkoinen ja vietimme yhdessä leppoisan ja mukavan aamupäivän! Kiitokset taas siis kaikille tiimimme jäsenille ja leikkihetkeen osallistuneille!

Ei kommentteja: