keskiviikko 26. joulukuuta 2012

JOULUKARKKEJA?



Kun ulkona paukkuu kova pakkanen, voi aikaa viettää sisällä lämpimässä yhdessä pelaillen. Joulunaikaan hyvin sopiva peli on värikäs ja hauska Karkki-peli (Beleduc: Candy), jota saa tilattua mm. Leikkien.fi -lelukutsujen kautta. Pelin herkullisen värikkäät karkit ovat kuin vanhan ajan joulukaramelleja. 

Peli on viihdyttävä ja monella tapaa kehittävä. Pelin avulla opitaan tunnistamaan värejä, odottamaan omaa vuoroa ja keskittymään. Pelin ideana on etsiä matolle pudonneista karkeista kolmen värinopan määräämien värien mukainen karkki. Jokainen siis vuorollaan heittää kolmea noppaa ja etsii siniselle matolle levitetyistä karkeista juuri se karkki, josta löytyy noppien osoittamat värit. 

Karkkeja on kolmi-, kaksi- ja yksivärisiä. Nopat siis saattavat antaa kolme väriä, jolloin etsitään tietty kolmivärinen karkki. Jos nopat näyttävät esim. kahta keltaista ja yhtä punaista, etsitään siis karkki, joka on puna-keltainen. Nopat saattavat myös kaikki olla samaa väriä, jolloin etsitään noppien näyttämä yksivärinen karkki.

Jokaista karkkia on vain yksi kutakin, joten jos matolta ei löydy noppien osoittaman väristä karkkia, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Pelissä harjaantuu siis mainiosti myös hahmotuskyky, kun värikkäiden  karkkien joukosta etsitään juuri tietyn väristä makeista. 

Vauhtia ja jännitystä peliin saadaan lisää, kun kilpaillaan siitä, kuka pelaajista ehtii nappaamaan ensimmäisenä noppien määräämän karkin. Alle kouluikäisten kanssa olemme kuitenkin todenneet, että on parempi antaa jokaiselle oma aikansa rauhassa etsiä karkkinsa. Lopuksi kukin pelaaja laskee karkkinsa ja tietenkin se, jolla on niitä eniten voittaa pelin.

JOULU JOUTUI...


"JOULU JOUTUI ,
SYTYTTELI KYNTTILÖITÄ,
LÄMMITTELI SYDÄNÖITÄ.
MIELET LOIHTI ILOISIKSI,
PUUT JA PELLOT KAUNIHIKSI."

Joulu tuli Pajupeltoon niin joutuisaan, etten ehtinyt ennen joulua kertoilemaan ryhmän joulupuuhista. Tässä kuitenkin näin jälkikäteen hiukan esimerkkejä, kuinka meidän ryhmässä odoteltiin ja juhlittin joulua tänä vuonna:

Joulukalenterina meillä oli tänä vuonna lorukalenteri, jota varten tilasimme uusia, hauskoja joululoruja Riimikirpulta, jonka linkin löydät myös blogistamme. Kauniista joulupussista kukin vuorollaan sai nostaa lorun, joka luettiin ja kuvaa tutkittiin sekä lopulta lorukortti ripustettiin naruun numeroidulla pyykkipojalla. Monenlaisia joulusatuja myös luettiin koko joulukuun ajan niin aamupiirillä kuin päivälevon satuhetkellä. Päivälevolla unimusiikkina kuunneltiin joululauluja. 

Tuttuja joululauluja ja uudempiakin tonttuihin liittyviä lauluja ja leikkejä laulettiin ja leikittiin. Tänä vuonna muunsimme useista tutuista ei jouluun liittyvistä lauluista jouluisia, kuten esimerkiksi Mörri-möykky tanssii ja ruokopilli soi-laulusta tuli Tonttu-ukot tanssii ja kulkuset soi, laulusta Tässä isä-pupu on, tässä toisen näät tuli Tässä pikku tonttu on sekä tuttua Karhu nukkuu- laulukeikkiä laulettiin näin: Tontut nukkuu, tontut nukkuu korvatunturilla, ei ole kiire kellään, näin sitä lauleskellaan jne. 

Kulloiseenkin aiheeseen helposti muunneltava laululeikki on myös mm. Tonttu-ukkojen tai vaikka lumiukkojen marssi, joka menee näin: Tonttu-ukot marssivat, marssivat, marssivat, tonttu-ukot marssivat lal-la-lal-lal-laa. Seuraavissa säkeistöissä tonttu-ukot hyppivät, hiipivät, tanssivat, konttaavat, ryömivät ja lopuksi nukkuvat. Säkeistöjä voidaan keksiä lasten kanssa lisää ja jokainen saa vuorollaan määrätä, miten tontut liikkuvat marssin tahtiin.

Joulun alla askartelimme vuoden luontoteeman mukaisesti kävyistä joulukranssit ja isot tekivät tyhjistä maitopurkeista linnuille ruokintapönttöjä, jotka vietiin siemenillä täytettyinä läheiseen metsään linnuille jouluherkuiksi. Kuinka ollakaan metsästä löytyi tontulta pudonnut pieni tonttulakki, joka jätettiin rappusten kaiteelle. Jännityksellä odottiin käykö tonttu hakemassa lakkinsa takaisin päivälevon aikana, ja kävihän se... Lasten omaan, leikkihuoneen pieneen joulukuuseen lapset myös askartelivat itse koristeet.

Lisäksi yhden aamupäivän vietimme lasten toivomuksesta telkkaria töllötellen ja katsoimme elokuvan Viirun ja Pesosen joulupuuhista. Valtasimme siis sohvan ja mussutimme poppareita elokuvaa katsellessa. 

Pipareita leivottiin ja maisteltiin tottakai myös ja loput, joita ei jaksanut välipalalla syödä, pakattiin pussiin kotiinviemisiksi. Jouluviikolla syötiin myös jouluateria, hiukan yksinkertaistettuna tosin eli tarjolla oli jouluisia laatikoita, punajuurisalaattia, perunaa ja lihapullia herneiden kera. Jokaiselle lautaselle kerättiin hiukan kutakin lajia ja niitä sitten maisteltiin kaikkia. Tosin lapset olivat sitä mieltä, että pelkät perunat ja lihapullat passaavat mainiosti... Joulupuuroakin nautittiin ja tottahan toki se mantelikin sieltä yhdelle onnekkaalle osui. Tosin totesimme, että ainahan saa toivoa, ilman manteliakin ja koska toivossa on hyvä elää, niin jokainen toivoi mielessään jotain kivaa.

Pikkujouluja juhlittiin tiimin kesken perinteeksi muodostuneen iloisen joululaulutuokion yhteydessä, jonne otettiin tonttulakit mukaan ja yhdessä laulettujen ja leikittyjen joululaulujen päätteeksi nautittiin pipareita ja lämmintä mehua. Omassa ryhmässä perheiden kesken juhlistettiin tänä vuonna joulua ulkona ja vietettiin tähän vuoden pimeimpään aikaan tunnelmallista Kynttiläjuhlaa viimeisenä iltana juuri ennen joululoman alkua.

Juhlallisuudet alkoivat lasten kynttiläkulkueella ja laululla toivotettiin perheet tervetulleiksi juhlaan. Lapset olivat itse valinneet lempilaulut joulun alla lauletuista lauluista, joita olivat tällä kertaa Tuiki, tuiki tähtönen, Rati-riti-ralla, jota säestettiin pakkasen paukkeella rytmikapuloilla, Porsaita äidin oomme kaikki, sekä Pikkuinen tonttu se hyppeli näin ja aikaisemmin mainittu Tontut nukkuu, jonka jälkeen heränneet pikku-tontut hakivat yleisöstä kaverin notkuvan pitopöydän ääreen. Viimeiset harjoitukset samaisena aamuna olivat sujuneet hienosti ja kaikki lauloivat aamusella sydämensä kyllyydestä, mutta kuinka odottaa saattoi, ramppikuumehan se iski yleisön edessä ja levisi kuin kulovalkea esiintyjissä... Suuret suosionosoitukset kuitenkin saimme joka tapauksessa! :)

Joulun alla saatiin yltäkylläisesti lunta ja jouluista kynttiläjuhlaa varten tunnelma oli taattu, sillä lumen keskelle pihamaalle virittelimme jäälyhtyjä, ulkotulia ja kynttilälyhtyjä. Läheiselle pellolle olimme lasten kanssa viikon mittaan tallanneet polun, jonka varrelle nyt juhlaa varten asetettiin neljätoista kynttilää, joiden luota polulla seikkailijat löysivät vihjeitä tonttujen jättämää salasanomaa varten sekä jouluun liittyviä kuvia. Lämmikkeeksi tarjottiin kuumaa glögiä ja lämmintä mehua sekä jouluista maustekakkua, torttuja ja pipareita.

Joulu siis joutui joutuisaan näiden jouluisten puuhien siivittämänä ja ensi vuonna jatketaan taas uusin kujein. Tunnelmallista joulunaikaa kaikille toivottaa Pajupellon väki!


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

HURJAN HAUSKA HALLOWEEN



AAVEEN HAAVE

"Kamalan pimeää", totesi kummitus.
Sille oli kauhistus
olla komerossa pimeässä,
yksin möröttämässä.

Sen suuri haave
oli olla päiväaave.

Kummitus löysi laatikosta
isot aurinkolasit ja leveälierisen lakin,
hyvät suojakertoimet sekä vihreän pitkän takin.

Nyt sitä näkee päivisin lenkkeilemässä
ja huumorinkukkia keräämässä.
 (Täti Taikakynän Lurituskirja, Minna Männistö)


Pyhäinpäivänä loka-marraskuun vaihteessa on perinteisesti tapana muistella jo pois nukkuneita läheisiä. Suomeen on nykyään kuitenkin hiipimässä amerikkalainen tapa juhlia syksyn harmauden keskellä:  Halloween, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä.

Halloween on talven alkamisen päivä, jolloin vanhojen uskomusten mukaan vainajien uskottiin liikkuvan tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Halloween- perinne pohjautuu kuitenkin alunperin kelttiläisten kulttuurien syksyllä, maanviljelyskauden lopussa vietettyyn sadonkorjuun juhlaan, jonka juhlimisen irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset toivat aikoinaan mukanaan yhdysvaltoihin. 

Suomessa tunnetaan pääasiassa amerikkalaistunut tapa juhlia Halloweenia ja sen juhlimiseen liitetään vahvasti kummitukset, vamppyyrit, hämähäkit, mustat kissat ja lepakot sekä oransseista kurpitsoista koverretut lyhdyt, jotka symbolisoivat vanhaa perinnettä juhlia satokauden loppua.

Amerikassa lapset kiertävät pimeän tullen ovelta ovelle naamiaisasuihin pukeutuneena. Kummitusaiheiset asut juontavat juurensa uskomukseen henkien liikkumisesta tuona yönä. Lasten huudahtaeassa "Trick or treat" eli "Karkki tai kepponen" oven avanneelta usein heltiää lapsille makeisia. Tämä perinne ei vielä ole rantautunut suomeen, sillä suomalaiset liittävät oman perinteemme mukaisesti ovelta ovelle kiertävät noidiksi pukeutuneet lapset pääsiäiseen. Suomessakin on silti viime aikoina alettu etenkin lapsille järjestää loka-marraskuun vaihteessa Halloween-teeman mukaisia naamiaisjuhlia.

Hoitopaikoissa myös askarteluihin hiipivät halloween-aiheet lokakuun lopulla. Meilläkin askarreltiin pitkäkoipisia hämähäkkejä ja iloisia kummituksia laitettiin yllä olevan lorun innoittamana lentelemään kuutamoisella tähtitaivaalla aurinkolasit päässä...


 

Viikonloppuna vietimme sitten myös omien lasten kanssa pienimuotoisesti Halloweenia. Leivoin iltapäiväksi kuvassa näkyvän hämähäkki-kakun, herkuttelimme ja pelasimme "Haamulinna"- ja "Muuttuva labyrintti"-pelejä. Illalla kerroimme saunan lauteilla kynttilänvalossa hurjia kummitusjuttuja...


Kummitusjuttu

Oli kerran vuorella synkkä kummituslinna. Kummituslinnassa asui kummituksia, haamuja ja mörköjä. Siellä ei ollut asunut ihmisiä sataan vuoteen.

Kerran yksi perhe vuokrasi linnan loman ajaksi. Sinne tuli äiti, isä, mummo ja tyttö ja poika. Yöllä rupesi kuulumaan kummia ääniä. Kuului ulinaa ja kolinaa ja kettinkien kilinää. Äänet kuuluivat ullakolta.

Ihmiset lähtivät kiipeämään portaita sinne ullakolle asti ja kurkistivat ovesta. Siellä oli kummitus, haamu ja mörkö ja ne piti siellä meteliä. Kaikki ihmiset juoksivat karkuun rappuja alas, mutta pieni poika ei pelännyt.

Poika kysyi kummitukselta, haamulta ja möröltä, että "Mitä te täällä mölyätte, kun ei täällä saa nukuttua?". Kummitus, haamu ja mörkö sanoivat, että kun niillä on niin kova nälkä. Poika kysyi, että mitä kummitukset sitten syövät ja ne halusivat lettuja.

Sitten mummo paistoi ison kasan lettuja ja ihmiset ja kummitukset pitivät oikein lettukestit. Ne söivät niin paljon, että ne meinasivat haljeta ihan kokonaan.

Kummitukset saivat vatsat täyteen eikä niiden tarvinnut enää pelotella ihmisiä.

(Tarina toteutettiin jatkokertomuksena siten, että jokainen vuorollaan jatkoi tarinaa pienen pätkän. Lapset 4, 6 ja 8v.)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

LIIKUNTAA KIERRÄTYSVÄLINEILLÄ

Tulossa piakkoin...

AARRETTA KÄTKEMÄÄN!

Nuoren Suomen Varpaat vauhtiin-liikuntaviikkojen ohjaajan materiaalista tänä syksynä bongasimme vinkin geokätköilystä, joka sopii mainiosti vuoden ympäristöteemaan. Geokätköily tarkoittaa sitä, että luontoon piilotetaan jokin tavara tms. ja kätköpaikan koordinaatit otetaan ylös, joiden mukaan kätköä etsitään maastosta. Oikeassa geokätköilyssä kätköjen koordinaatit laitetaan internettiin vartavasten geokätköilyä varten perustetulle sivustolle, josta jokainen voi käydä katsomassa oman asuinalueensa kätköt.

Päätimme yksinkertaistaa ideaa ja kätkimme kaupunkimme ulkoilumaastoon oman "aarrearkun" (kuvassa yllä), jonka sisälle vihkoseen aloitimme vuoden teeman mukaisesti tarinan metsäneläimistä, jota kätköllä kävijät jatkavat puolestaan pätkän matkaa. Keväällä katsomme millaisen jatkokertomuksen saamme kasaan.

Kirjasimme ylös reitin ja maamerkit, jotka toimitettiin esimiesten välityksellä kaikkiin päivähoidon yksiköihin, perhepäivähoitajille ja myös halukkaille päivähoidossa olevien lasten perheille.

Toteutamme myös paraikaa aarteen piilotusta ja etsintää oman tiimin kesken samalla periaatteella: jokainen tiimin ryhmä piilottaa oman aarteensa lähimaastoon ja kirjaa ylös "koordinaatit" eli vihjeet kätköpaikalle. Aarrearkkuun kukin ryhmä keksii jotain tekemistä, minkä voi ko.paikalla toteuttaa, esim. jokin leikki, satu, loru tai laululeikki taikka vaikka jokin luontoon liittyvä tehtävä. "Koordinaatit" jaetaan muille tiimin ryhmille ja jokainen ryhmä voi käydä omaan tahtiin etsimässä aarteita.

HU-HUU, SANOI HUUHKAJA...

Vuoden teemana varhaiskasvatuksessa on luonto- ja ympäristökasvatus. Teeman mukaisesti lokakuussa taiteilimme yhdessä tiimin kanssa tauluja metsäneläimistä ja koristelimme niitä luonnosta kerätyllä materiaalilla. Idean yhteiseen askarteluun saimme alkusyksyn Taika-askartelulehdestä.

Osa tiimistä piirsi ja maalasi taulupohjat valmiiksi perhepäiväkodilla ja kerhotilassa, jossa kokoonnuimme, lapset saivat vapaat kädet taulunsa koristeluun. Osa oli piirtänyt vain eläimen ääriviivat, joita korostettiin liimaamalla pieniä tikunpätkiä ääriviivoja pitkin. Näin muodostuneet taulut on helppo maalata perhepäiväkodilla liimauksen kuivuttua. 

Olimme sopineet, että ne hoitajat, jotka eivät yhteiseen askarteluhetkeen pääse, toteuttavat tämän tiimin yhteiseksi suunnitellun taiteilun oman ryhmänsä kanssa omaan tahtiin. 

Tein itse omalle ryhmälle malliksi tämän ensimmäisenä koreilevan huuhkajan erään läheisen työkaverin hoitoryhmän pöllöaiheisten taideteosten innoittamana, josta lapset sitten innostuivatkin kovasti. Muita vaihtoehtoja oli valmiina karhu ja siili. Isommat lapset piirsivät itse omat eläinhahmonsa. Tällaisia meidän ryhmän pöllömäisistä luomuksista tuli:







Ei pöllömpiä!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

LAPSEN ON HYVÄ OSATA LEIKKIÄ MYÖS YKSIN


 


Meidän perhe-lehden nettisivuilta luettua:

Leikkiikö lapsesi mielellään yksin pitkiäkin aikoja? Vai vaatiiko hän jatkuvasti huomiota? Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa lasta toimimaan vuorovaikutuksessa muiden aikuisten ja lasten kanssa, mutta myös yksin leikkiminen on tärkeää lapsen kehitykselle ja siihen olisi hyvä kannustaa jo pienestä pitäen.

Usein epäillään, että yksin viihtyvä lapsi olisi pitkästynyt tai kaipaisi huomiota. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Lääketieteen tohtori Melanie Killen kehottaa Parenting.comin artikkelissa vanhempia rohkaisemaan lasta yksin leikkimiseen, sillä se kehittää lapsen itsetuntoa, mielikuvitusta ja kykyä pärjätä ilman aikuisen jatkuvaa huolenpitoa.

Yksin leikkiminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on vanhempien ja muiden lasten kanssa vietetty aika. Lapsi oppii sekä leikkimällä aikuisten ja toisten lasten kanssa että myös tutkimalla itse. Ja samalla kun lapsi leikkii itsekseen, esimerkiksi myös vanhemmat saavat hetken omaa aikaa.

Lapsen kykyä leikkiä itsekseen voi tukea eri tavalla eri ikävaiheissa:

Alle 1-vuotiaana

Monet vanhemmat pyrkivät antamaan vauvalle mahdollisimman paljon huomiota ja mahdollisuuksia oppia. Jos vauva on pitkään hiljaa paikoillaan ja tutkii ympäristöään, vanhemmat luulevat usein tämän olevan pitkästynyt ja menevät viihdyttämään lasta.

Lapsen pitää kuitenkin antaa olla myös rauhassa ja tutkia itse ympäristöään. Muuten lapsi oppii, että muut tarjoavat hänelle jatkuvasti viihdykettä, eikä hän opi itse tuottamaan sitä itselleen. Lapsi saattaa olla hyvinkin kiinnostunut omasta havainnoinnistaan ja se, mikä näyttä vanhemmista tylsältä, saattaa olla lapselle erittäin viihdyttävää. Pienelle lapselle riittävä aika yksinololle on noin viidestä minuutista puoleen tuntiin kerran tai pari päivässä.

Lapsen on hyvä antaa myös selvittää asioita itse. Jos vauva haluaa mieluummin nuolla palloa kuin pyörittää sitä, anna hänen tehdä niin. Ja jos pallo karkaa lapsen ulottumattomiin, älä nouda sitä välittömästi takaisin, vaan anna lapselle mahdollisuus selvittää itse, miten pallon saa takaisin. Muuten lapsi saattaa oppia, ettei hänen uskota osaavan ratkaista mitään itse, ja hän odottaa muiden selvittävän ongelmat myös tulevaisuudessa.

1-2-vuotiaana

Reilun vuoden ikäiset tarvitsevat vielä aikuisena apua leikkien käynnistämiseen. Mutta kun olet laittanut tarvittavat lelut tai muut aktiviteetit esille, anna lapsen leikkiä itse. Esimerkiksi sormivärit ja hiekkaleikit ovat erityisen hyviä tässä iässä, jolloin erilaiset materiaalit kiinnostavat. Myös erilaiset soittimet ja välineet, joilla voi tuottaa ääntä, ovat hyviä, vaikkakin ehkä rasittavia vanhempien korville.

Kuten vauvankin myös 1-2-vuotiaan on hyvä antaa leikkiä haluamallaan tavalla. Jos lapsi viihtyy pitkän ajan tuijottaen pihalla kulkevia muurahaisia, anna hänen tehdä näin. Vaikka tämä ei vanhempien mielestä ehkä vaikuta kehittävältä ja mielenkiintoiselta puuhalta, lapsi oppii tästäkin.

3-4-vuotiaana

Kolmen ja neljän vuoden iässä lapsen pitäisi jo osata aloittaa leikki itsekseen ja viihtyä omassa seurassaan pidempiä aikoja. Lasta on hyvä kannustaa tekemään itse omia päätöksiä ja valitsemaan, millä tavalla hän haluaa leikkiä.

Jos lapsi kuitenkin jatkuvasti vaatii vanhempia osallistumaan tai heti legorakennelman sorruttua pyytää vanhempia korjaamaan rakennelman, lasta kannattaa kannustaa ratkaisemaan itse ongelma. Vanhempi voi pohtia ääneen, mitenköhän legot saisi takaisin paikoilleen tai mitäköhän näillä nukeilla voisi tehdä. Tällöin lapsi oppii itse pohtimaan ja jatkamaan leikkiä ilman vanhempien apua.


5-6-vuotiaana 

Esikoulun kynnyksellä korostuvat ikätovereiden tarjoaman vertaisryhmän merkitys sekä yhteis- ja roolileikit. Lapset hakeutuvat luonnostaan toisten seuraan leikkimään ja pelailemaan. Kuitenkin on tärkeää kannustaa lasta keksimään tekemistä yksin, silloinkin kun lapsi ilmoittaa, että "Ei ole mitään tekemistä". Tärkeää on edelleen rohkaista lasta rakentamaan ja kehittämään itse leikkejään sekä välttää ohjaamasta lasta valmiiden leikkien ja esimerkiksi tietokonepelien äärelle. Joskin nekin omalta osaltaan suhteelllisuus huomioiden kehittävät tiettyjä osa-alueita lapsen kehityksessä, kuten silmän-ja käden koordinaatiota sekä hahmotuskykyä.

Myös joutenoloa lapsen on hyvä oppia sietämään. Aina ei tarvitse olla jännittävää tekemistä ja vauhti päällä. Rauhoittuminen sohvalle aikuisen kainaloon juttelemaan vaikka lasta askarruttavista asioista on itsenäistyvälle koulutien aloittajalle hyvä vaihtoehto saada arjen kiireissä aikuisen jakamatonta huomiota.

torstai 20. syyskuuta 2012

IHAN MÖRRINÄ METSÄSSÄ...


HOI KOLIKOK!

Menneenä viikonloppuna olin 10 muun kaupunkimme päivähoidon henkilöstöön kuuluvan alan ammattilaisen kanssa Metsämörri-koulutuksessa. Osallistujia oli päiväkodeista, ryhmiksistä ja perhepäivähoidosta.

Koko viikonlopun kestäneellä (yht.15h) koulutuksella oli aiheeseen sopiva ympäristö vanhassa kyläkoulu-miljöössä luonnon helmassa. Kyläkoulu muutettiin päivähoidon käyttöön vuoropäiväkodiksi muutama vuosi sitten.

Koulutus oli erittäin antoisa ja ilmapiiri rento, vaikka osa osallistujista olikin vieraita toisilleen. Koulutus alkoi päiväkodin pihamaalla lauantai-aamuna leikkien erilaisia tutustumis- ja luontoleikkejä. Iltapäivä opiskeltiin Metsämörrin ideologiaa, historiaa ja oppimiskäsityksiä. Päivän lopuksi tutustuimme päiväkodin ympäristöön rakennettuun laavuun ja testailimme Metsämörrin oppeja luonnossa.

Sunnuntai-aamuna tutustuimme teoriaan Metsämörri-ohjaajana toimimisesta, Metsämörri-retken suunnittelusta ja toteutuksesta sekä miten eri-ikäiset lapset huomioidaan Metsämörri-toiminnassa. Esitimme ryhmissä pari pientä näytelmää eli totesimme, kuinka helposti voi draaman keinoin opettaa vaikeastikin ymmärrettäviä asioita, kuten esimerkiksi kasvien yhteyttämistä ja luonnon kiertokulkua. Teimme myös pienryhmissä miellekarttaa eri teemoista, joita voisi omassa toiminnassaan toteuttaa. Iltapäivän vietimme Metsämörri-retkellä läheisessä metsässä ja jopa itse "Metsämörri" kävi meitä siellä tervehtimässä...

Omaan toimintaan saimme kukin paljon ideoita ja vinkkejä. Tähän asti ryhmämme luontoretket ovat noudattaneet jotakuinkin samaa linjaa jo pitkään, mutta nyt saamme kutsua retkiämme virallisesti "Metsämörri-retkiksi". Virallista Metsämörri-toimintaa ohjaa siis Suomen Ladun kouluttama Metsämörri-ohjaaja, jollainen allekirjoittanutkin nyt sitten on! Tätä kurssia on odotettu jo monta vuotta!

Terveisiä koulutuksesta vien omalle tiimille seuraavassa tiimipalaverissa ja ensimmäinen tiimin yhteinen Metsämörri-retki onkin jo sovittu kalentereihin! :)

Lisätietoja: www.metsamorri.fi

Tässä muutama kuva sunnuntain Metsämörri-retkeltä:


Saimme myös paljon ideoita erilaisiin luontoleikkeihin sekä arjen eväspussiin keinoja, miten opettaa kaikkea muutakin yleispätevää luonnossa ja ympäristön avulla. Tässä kuvassa kerättiin mallivärikorttien avulla ympäröivästä luonnosta eri värejä ja tutkittiin miten paljon erilaisia sävyvivahteita luonnosta löytyykään. Monet sävyt yllättivätkin sekä myös se, että niitä todella löytyi luonnosta! Valkoisen lakanan päältä monet luonnon ihmettelyn aiheet on helppo erottaa ja rajata tutkittavaksi.
 

Metsämörri-retkellä joukkoa voi jakaa pienempiin ryhmiin ja antaa ryhmille joko saman tehtävän ja katsoa, miten monta erilaista versiota yhdestä aiheesta syntyy tai antaa ryhmille eri tehtävät. Tässä kuvassa ryhmän tehtävänä oli tehdä Metsämörrille synttärikakku, sillä nyt vietetään Metsämörrin 20-juhlavuotta.


Metsämörri-metsästä kuljettiin pois letkana aiemmin avatusta "Metsän portista", joka myös suljettiin luonnosta etsityllä avaimella retken jälkeen.

Nyt käsityötaidot koetukselle ja tekemään tiimille omaa Metsämörri-maskottia:

"Metsämörri, Metsämörri, lasten mörri on.
Vihreä on takki, tuohesta on lakki.
Metsämörri, Metsämörri, lasten mörri on."

 

torstai 13. syyskuuta 2012

KÄYTÖSKOULU OSA 1: Pöytätavat

"KATTILA JA VUOKA, KOHTA ON RUOKA.
LUSIKKAAN KUN TARTUN, SUUREKSI MÄ VARTUN.
LEIVÄN SYÖN, MAIDON JUON,
RUOKARAUHAN TOISILLE SUON."

Päivittäin ennen lounasta kokoonnumme piiriin, jossa yllä olevan ruokalorun myötä rauhoitumme hieman ennen ateriaa ja toivotamme toisillemme hyvää ruokahalua. Pieni yhteinen hetki ennen ruokailua rauhoittaa hälisevän joukon ulkoilun jälkeen ja siirtymätilanne pysyy hyvin hallinnassa. Lisäksi päivittäiset loruttelut tukevat monella tapaa lasten kielen kehitystä ja mm. rikastuttavat sanavarastoa sekä useampaan kertaan toistettuina vahvistavat myös lapsen muistia.

Piirissä saatetaan myös lukea tai pelata jotain pientä leikkiä, jos keittiössä on vielä ruuanlaitto kesken tai ruoka lautasilla vielä jäähtymässä. Erilaisten lorujen avulla päästetään kukin yksitellen käsien pesun kautta omalle paikalleen syömään.

Tänään aikalailla vilkkaan aamupäivän jälkeen oli  "ruokalorupiirillä" paikallaan kerrata hyviä pöytätapoja eli miten ruokapöydässä käyttäydytään ja mitä toisille ruokarauhan antaminen tarkoittaa. Samalla ryhmän uudet jäsenetkin oppivat ryhmän toimintatapoja muiden esimerkin kautta.

Piirillä listasimmekin lasten kanssa aika pitkän listan ohjeita ja muistettavaa ruokailutilanteita varten:

  • Leluja ei tuoda ruokapöytään eikä keittiöön ruokailun ajaksi.
  • Pyydetään nätisti lisää ruokaa, maitoa tai leipää.
  • Sanotaan "ole hyvä" ja "kiitos".
  • Pidetään huolta omasta lautasesta ja ruokailuvälineistä.
  • Ei kosketa toisen ruokaan.
  • Ei mölytä eikä lörpötellä turhia eikä myöskään lauleta ruokapöydässä.
  • Jalat pysyvät omalla tuolilla pöydän alla.
  • Peppu pysyy myös penkissä.
  • Ei nipistellä vierustoveria.
  • Puhutaan ja keskustellaan nätisti ja rauhallisesti.
  • Ei puhuta ruoka suussa.
  • Suu syödään tyhjäksi ruokapöydässä.
  • Yritetään syödä siististi haarukalla ja veitsellä tai lusikalla.
  • Ei syödä sormin eikä leikitä ruualla.
  • Ei puhalleta kuplia mukiin eikä ryystetä maitoa.
  • Kaikkea ei tarvitse syödä eikä kaikesta ruoasta tarvitse pitää, mutta kaikkea ruokaa maistetaan.
  • Suu ja kädet pyyhitään puhtaaksi lautasliinaan, ei vaatteisiin.
  • Kun on syönyt vatsansa täyteen, poistutaan keittiöstä rauhassa pissalle ja riisumaan, jonka jälkeen mennään omalle patjalle lukemaan kirjoja. 
  • Annetaan siis muille rauha syödä ruokansa loppuun.

Oppi alkaa hiljalleen mennä perille, kun tarpeeksi monta kertaa näitä asioita toistetaan ja tarpeen tullen muistutellaan. Lopulta huomaa, että asiat on viimeinkin sisäistetty, kun aivan toisessa asiayhteydessä lapsi huomaa jotain olennaista.

Esimerkiksi tässä eräänä päivänä loruttelimme yhdessä eläinloruja ja lorussa janoisesta kirahvista sanottiin "Kirahvi korvat lurpallaan, vatsa täynnä huokaa: Kova jano mulla on, vettä mulle tuokaa!". Johon 4-vuotias poika huudahti: "Ei noin pyydetä! Pitää sanoa: Saisinko vettä, kiitos!". 

Kukaan ei ollut tainnut opettaa tuolle kirahville pöytätapoja... Onneksi meillä pöytätavat alkavat jo olla jotakuinkin hallinnassa tai ainakin hyvin tiedossa. Pientä muistuttelua silti tarvitaan aina silloin tällöin! :) 

BON APPETIT!

tiistai 11. syyskuuta 2012

PIHLAJANMARJAHELMET

Tässä yhtenä päivänä päätimme hyödyntää kauniita, punaisia pihlajanmarjoja perinteikkääseen askarteluun. Päivälevon jälkeen, kun pikkuiset jäivät vielä nukkumaan, otimme isojen kanssa esiin neulaa ja lankaa sekä aamupäivällä leikkikentän kupeessa seisovasta pihlajasta nappaamamme marjatertut.

Marjojen pujottaminen neulan avulla lankaan oli aluksi hiukan hankalaa, koska neula piti pistää marjan läpi keskeltä eikä se aluksi tuntunut ottavan onnistuakseen. Mutta kun vauhtiin päästiin, niin helminauhaa alkoi valmistua nopeaan tahtiin. Muutaman kerran kuului huuhdahdus "Auts!", kun parsinneula taisi pistää sormeen, mutta sitkeästi kaikki kolme 4-vuotiasta helmensä pujottelivat valmiiksi.

Pihlajanmarjojen kuin myös helmien pujottaminen naruun kehittää mainiosti sorminäppäryyttä sekä silmän ja käden yhteistyötä, siksi tämä hiukan vaativampi työ olikin omiaan ensi vuonna eskariin lähteville. Samalla harjoiteltiin ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista sekä keskittymistä tiettyyn tehtävään. Valmis kaulanauha kaulaan laitettavaksi kannusti viemään työn loppuun.

Neulan pistäminen aivan marjan keskeltä läpi on tarkkaa puuhaa.









Herrasväki lähti kotiin koreasti helmet kaulassaan, joten tässä kuvattavana hoitotädin luomus ja kauniit syksyisen murretut värit.
















Lopuksi pieni varoituksen sana: Tuoreet pihlajanmarjat saattavat värjätä vaaleat vaatteet kaulassa roikkuessaan ja tahroja on vaikea saada lähtemään pesussa. Helminauhan voi antaa ensin kuivua kunnolla, jolloin marjat saavat hauskan rusinamaisen muodon eivätkä enää mehullaan sotke vaatteita.

KESÄKISAN PALKINTO LÄHTI MATKAAN!

Kesän ajan keräsimme arjen oivalluksia: pikkujuttuja, jotka helpottavat arjen pyörittämistä. Vinkkejä arjen avuksi tuli kesän aikana tasan yksi kappale! Hih! :)

Tuon ainoan vinkin antaneelle nimimerkki "Aurinkotädille" lähti postissa kiitoksena osallistumisesta värikkäät lorukortit. Toivottavasti näistä hurjan hauskoista eläinloruista on pitkään iloa perhepäivähoitoryhmällesi!

Toivottavasti seuraavaan kilpailuun/arvontaan saamme enemmän osallistujia, jotta pääsemme suorittamaan oikein varsinaisen arvonnankin!

Muotoon leikatut ja laminoidut lorukortit ovat värikkäitä ja kimaltelevia, joten myös ihan pientenkin on hauska niitä katsella, vaikka eivät vielä loruista niin ymmärtäisikään. 

Hullunkuristen eläinkuvien kääntöpuolella on hauskoja loruja mm. elefanteista, peilailevasta lampaasta, hassusta kalasta, janoisesta kirahvista, tanssivasta lehmästä ja "naamiokissasta".


Lorukortit lähtivät matkaan söpössä pikkupussissa, jossa niitä on helppo säilyttää. Mukana lähti myös terveiset Pajupellosta piirustuksen muodossa! Pian pitäisi olla paketin perillä!


HAUSKOJA LORUHETKIÄ!

"Liru laru lorupussi, meidän lasten juttupussi.
Tarinapussi, porinapussi, täpötäynnä aina on!"

perjantai 31. elokuuta 2012

SAAKO LAPSEN JÄTTÄÄ ITKEVÄNÄ HOITOON?

 
Näin elokuussa uuden toimintakauden alussa hoitopaikoissa aloittaa monia uusia eri-ikäisiä "hoitolaisia". Joillekin uuteen tai pitkän loman jälkeen tuttuunkin hoitopaikkaan jääminen ja vanhemmasta eroaminen on vaikeampaa kuin toisille.  Joten Meidän Perhe-lehdessä (nro.8/2012) käyty keskustelu aiheesta "Saako lapsen jättää itkevänä hoitoon?" on nyt hyvin ajankohtainen.

"Monta mieltä"- nimisellä palstalla kyseenomaisessa Meidän Perhe-lehden numerossa pohdittiin pitääkö itkevää lasta jäädä lohduttamaan vai poistua reippaasti paikalta? Kasvatustieteiden tohtori, yliopistorehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen kertoo kirjoituksessaan, että itku on normaali reaktio, kun lapsi jätetään vieraaseen paikkaan ja hänelle tärkeä henkilö on lähdössä. Rusasen mukaan on tärkeää muistaa lapsen jäädessä itkevänä hoitoon, että itku on merkki lapsen kyvystä kiintyä ja, että lapsi on kiintynyt hänelle läheiseen ihmiseen. Tämä jo pienenä vauvana rakentunut kiintymyssuhde lapsen ja häntä hoitavan henkilön välillä antaa hyvän perustan sille, että lapsi kykenee kiintymään myös muihin ihmisiin.

Kun lapsi jää itkevänä hoitoon merkitsee se sitä, että itkevä lapsi ei vielä ole löytänyt mielestään riittävän hyvää, korvaavaa kiintymyksen kohdetta toisesta henkilöstä uudessa hoitopaikassa, kertoo Rusanen kirjoituksessaan. Rusanen listaa myös joukon syitä, mikä tähän voi olla syynä: kuten liian lyhyt tai huonosti toteutettu tutustumisaika, lapsi on liian pieni tai väärässä kehitysvaiheessa siirtymään päivähoitoon tai hoitopaikan toimintatapa on voinut estää kiintymyssuhteen syntymisen. Alle kolmevuotiailla itkua voi aiheuttaa myös muiden lasten suru, vaikka lapsen omassa kiintymyssuhteessa ei olisikaan ongelmia. Toisen lapsen suru ja kuohuvat tunteet voivat tämän ikäisellä lapsella tuntua omilta tunteilta ja lapsi voi reagoida toisen lapsen käytökseen rajustikin, sillä lapsen omat minuuden rajat eivät vielä ole kehittyneet, kertoo Rusanen.

Rusasen mielestä lapsen itkulle pitää aina tehdä jotain eikä hän suosittele lapsen jättämistä hoitoon itkemään vanhemman perään, sillä jos itku jatkuu pitkään, koko päivähoidosta voi muodostua Rusasen mukaan lapselle suuri stressi, joka vaikuttaa epäedullisesti lapsen kehitykseen monella tavalla.

Puheenaiheeseen käytännönläheisemmän lähestymistavan päivähoidon arjesta antoi lastentarhanopettaja Milla Möller, joka omassa mielipiteessään sanoi, ettei lapsi mene itkemisestä rikki ja eroahdistus varsinkin päivähoitoa aloittaessa on täysin normaalia. Möllerin mukaan vanhemman oma hätä ja tuskastuminen vaikuttavat siihen, miten lapsi erotilanteen kokee. Jos vanhempi omalla käytöksellään viestittää, että lapsella ei ole hoitopaikassa mitään hätää, lapsellakin on luottavaisempi olo hoitopaikkaan jäämistä kohtaan.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena Möller kertoo lapsen oppivan nopeasti, että itkulla saa vanhemman jäämään, jos vanhempi lähtee siihen mukaan. Vanhempia tulisikin Möllerin mukaan kannustaa siihen, että jäähyväiset lasta hoitoon tuodessa olisivat lämpimät, mutta lyhyet. Henkilökunnan tulee pystyä vakuuttamaan, että hoitopaikassa on ammattitaitoinen henkilökunta, jonka tehtävänä on ottaa huomioon lapsen kaipuu ja eroahdistus sekä vastata siihen lämmöllä lapsen tarpeet huomioiden. Henkilökunnan tulee myös kannatella lasta ahdistuksessaan ja vakuuttaa, että äiti ja isä hakevat kyllä. Kuten kaikki tiedämme, suurimmassa osassa tapauksista eroahdistus menee nopeasti ohi, kun leikit muiden lasten kanssa saadaan käyntiin.

Myös moni vanhempi toi esiin oman mielipiteensä palstalla ko. aiheeseen liittyen. On luonnollista, että itkevän lapsen hoitoon jättäminen tuntuu vanhemmasta hirveältä ja ahdistavalta. Ja vaikka kuinka tietäisi, että lapsesta pidetään hoitopaikassa hyvää huolta, lapsen suru painaa mielessä vanhemmallakin pitkään. 

Monet vanhemmat kuitenkin ymmärtävät, että erotilanteen pitkittäminen ei ole hyväksi lapselle eikä vanhemmalle, sillä mitä pidemmälle lähtemistä venyttää, sen vaikeampaa siitä tulee. On hyvä, jos vanhempi tai hoitaja onnistuu kiinnittämään lapsen huomion asioihin, mitkä hoidossa ovat hauskaa, esimerkiksi leikkikaverit ja kivat lelut.  On myös tilanteita, joissa ei ole muuta vaihtehtoa, kuin jättää itkevä lapsi hoitajan hoiviin, sillä työnantajat eivät pidemmän päälle katso hyvällä toistuvia myöhästymisiä lapsen hoitoonjääntivaikeuksien vuoksi. Tärkeintä on, että lasta ei jätetä yksin ahdistuksensa kanssa, vaan vastuu lapsen lohduttamisesta siirtyy tilanteessa aina aikuiselta aikuiselle.

Omassa ryhmässämme pyrimme keskustelemaan vanhempien kanssa ennen varsinaista hoidon aloitusta, miten vanhemmat toivovat mahdollisten ongelmatilanteiden yhteydessä toimittavan ja kerromme, miten olemme yleensä toimineet. Sovimme yhteiset pelisäännöt vaikeiden aamujen varalle. Annamme vanhemmalle tilaa hyvästellä lapsensa kukin omalla tavallaan. Tarvittaessa lapsi siirtyy vanhemman sylistä hoitajan syliin ja siirrymme ikkunaan vilkuttamaan äidille tai isälle, jotta vanhempi saa mahdollisuuden irrottautua tilanteesta. Jos lapsella on ollut vaikeaa jäädä hoitoon, tapanamme on etenkin ensimmäisinä päivinä ilmoittaa tekstiviestillä, miten tilanne on jatkunut vanhemman lähdettyä sekä kerromme onko suru jo helpottanut ja päivä lähtenyt käyntiin. Näin lapsen suru ei paina vanhemman mielessä koko pitkää päivää.

Pyrimme vastaamaan lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja auttamaan lasta pääsemään eroahdistuksestaan ylitse joko pitämällä lasta sylissä ja lohduttamalla, houkuttelemalla leikkiin muiden lasten kanssa tai tarjoamaan lapselle jotain muuta tekemistä. Jos lapsi haluaa olla rauhassa eikä halua ottaa vastaan lohdutusta, emme jätä lasta kuitenkaan yksin vaan pysyttelemme lähellä ja juttelemme niitä näitä. Pikku hiljaa lapsi alkaa kiinnostua hoitajan jutustelusta tai muiden lasten touhuista ympärillään. 

Jos lapsen itku ja ahdistuneisuus on päivittäistä ja koko päivän jatkuvaa, on syytä selvittää syy lapsen ahdistukseen tarkemmin. Kyseessä voi olla jokin pelkotila, joka ahdistaa lasta liiaksi eikä lapsi ehkä välttämättä ole kykenevä jäämään hoitoon vielä kehityksensä siinä vaiheessa. Joskin on syytä huomioida, että mitä nopeammin alkujännityksestä päästään ohi, sen parempi lapsenkin kannalta, joten hoitoon tai satunnaiseen varahoitoon viemistä ei ole syytä turhaan lapsen itkun takia vältellä.

Lapsi voi kokea hoitoon jäämisen helpommaksi jokin tuttu lelu, esim. mieluinen unilelu turvanaan. Usealla lapsella on jossakin kehitysvaiheessaan turvanaan jokin tärkeä pehmolelu, unirätti, tyyny tai jokin muu esine, jota kutsutaan siirtymäobjektiksi eli turvaesineeksi. Lapset kokevat siirtymisen yhdestä kehitysvaiheesta toiseen, esimerkiksi itsenäistymisen läheisestä hoitajastaan, erilailla: toisille irtaantuminen vanhemmasta ja kasvaminen omaksi persoonakseen on helppoa ja toiset taas tarvitsevat jonkin turvaesineen tuekseen tässä lapselle tärkeässä kehitystehtävässä. Rakas nalle tai unirätti tarvitaan kainaloon tai hypisteltäväksi nukahtamisen lisäksi myös tilanteissa, joissa lapsi kokee itsensä epävarmaksi ja ahdistuneeksi. Esimerkiksi esineen tuttu haju ja materiaalin tuttu tunne sormien välissä tuovat lapselle lohtua ja turvallisuuden tunteen sekä antaa tukea selviytyä lasta ahdistavista tilanteista. 

Pienen lapsen voi myös olla vaikea pitää vanhempaa mielessään pitkiä aikoja ja siksi ikävä valloitaa helposti lapsen mielen kesken hoitopäivän. Hoitopaikkaan voidaan siis tuoda esimerkiksi valokuva vanhemmasta, jonka avulla vanhemman tuttuja kasvoja katsellen pieni lapsi voi hoitopäivän aikana palauttaa vanhemman mieleensä ja saada näin lohtua ikäväänsä.

Jokatapauksessa hoidon aloittaminen on alle kouluikäiselle lapselle missä tahansa kehitysvaiheessa enemmän tai vähemmän mieltä mullistava kokemus ja vaatii lapselta kypsyyttä ymmärtää, että vanhemmat tulevat kyllä hakemaan ja että asiat eivät olekaan kovin hullusti, vaikka vanhemmasta joutuukin irtautumaan päivän ajaksi uusien ihmisten joukkoon. Tässä mielessä kotihoidosta päivähoitoon siirtyvälle lapselle perhepäivähoito on ihanteellinen ratkaisu, joka tarjoaa lievemmän kontrastin kodin ja päivähoidon välillä, sillä perhepäivähoitaja toimii omassa kodissaan pienen lapsiryhmän kanssa tarjoten lapselle rauhallisemman, levollisemman ja kodinomaisemman kasvuympäristön suuriin päiväkotiryhmiin verrattuna.

On tärkeää varata lapselle riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia tutustua tulevaan hoitopaikkaan ensin turvallisesti vanhemman kanssa. Tarvittaessa lapsi voi jäädä pieniksi ajoiksi yksinkin tutustumaan hoidossa olemiseen. Monelle lapselle hoidon aloittaminen on odotettu ja toisaalta pelättykin tapahtuma. Lapselle saattaakin olla yllätys, että moni asia onkin hoidossa suurin piirtein samalla lailla kuin kotona. Esimerkiksi ryhmässämme uutena aloittanut, kotihoidosta siirtynyt 3-vuotias poika ihmetteli ensimmäisellä hoitoviikollaan ruokapöydässä, että onko teilläkin maitoa...?! 

Lapsella on tarve tulla hyväksytyksi ja toimia odotusten mukaisesti. Oudossa paikassa uusien ihmisten keskellä lapsi tuntee itsensä epävarmaksi ja pelokkaaksi, sillä lapsi ei vielä tiedä mitä häneltä tässä uudessa paikassa odotetaan ja miten hänen tulisi toimia. Mitä tutummaksi hoitajat, muut lapset ja hoitopaikan toimintatavat tulevat, sitä helpompi lapsen on toimia ryhmän mukana ja myös tunnemyrskyt tasaantuvat. 

Myös hoitajilta menee aikansa omaksua jokaisen lapsen yksilölliset "käyttöohjeet" ja sitä myötä oppia ennakoimaan tilanteita sekä vastaamaan lapsen tarpeisiin tarkoituksen mukaisilla tavoilla. Tämä ns. "kuherruskuukausi" kestää yleensä parista kolmeen kuukautta, jonka jälkeen aletaan olla jo niin tuttuja, että lapsi uskaltaa olla oma itsensä sekä ilmaista hoidossakin tunteensa ja tahtonsa. Hoitajatkin alkavat olla jotakuinkin ajan tasalla, mikä temppu lapsen kanssa toimii ja mikä ei.

Sanotaan, että lapsen paras paikka on kotona oman vanhemman kanssa, mutta kaikilla ei sellaiseen ylellisyyteen ole mahdollisuutta. Siksi onkin tässä tapauksessa lottovoitto asua Suomessa, jossa päivähoitojärjestelmä ja päivähoidon laatu ovat maailman huippuluokkaa. Kunnallinen päivähoito on jokaiselle perheelle lailla turvattu oikeus perheen tuloista ja elämäntilanteesta riippumatta (subjektiivinen päivähoito-oikeus, päivähoitolaki). Meillä on Suomessa mahdollisuus valita lapsen päivähoitomuoto useasta kunnallisesta ja yksityisestä vaihtoehdosta (mm. päiväkodit, ryhmäperhepäiväkodit, perhepäivähoito ja kolmiperhepäivähoito sekä lapsen hoito kotona). Päivähoitoa voidaan käyttää tarvittaessa myös lastensuojelun tai sosiaaliavun tukitoimenpiteenä. 

Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon piirissä toimiva henkilökunta on koulutettua ja asiantuntevaa. Joten suomalainen päivähoito kaikissa muodoissaan on lapselle suotuisa ympäristö kasvaa ja kehittyä omaksi persoonakseen ikäistensä leikkikavereiden seurassa. Aikuisen ja lapsen välille pyritään hoitopaikassa rakentamaan lämmin vuorovaikutussuhde, jotta lapsi kokisi olonsa hoidossa turvalliseksi eikä vanhemmasta eroaminen olisi liian vaikeaa tai ylitsepääsemätöntä. 

Perhepäivähoitajan ammattitutkintoon liittyvän "kehitysprojektin" (perhepäivähoidon laatututkimus) yhteydessä ryhmämme lapset listasivat asioita, mitkä ovat heille hoidossa tärkeitä ja mikä hoidossa on kivaa. Näitä olivat: leikkiminen ja kivat kaverit, oma hoitotäti, oman lelun päivä, hyvä ruoka, pelaaminen ja jumppa, piirtäminen sekä askartelu. Vanhempien mielestä hyvään päivähoitoon kuuluvat turvallisuus ja tutut aikuiset, vuorovaikutus ja yksilöllinen huomiointi, lapsiystävällinen ympäristö ja ilmapiiri, monipuolinen toiminta, leikkiminen ja ikätoverit sekä säännöllinen päivärytmi, hyvä perushoito ja monipuolinen, terveellinen kotiruoka. Nämä kaikki ovat niitä tekijöitä, jotka tasapainoisena kokonaisuutena vanhempien kasvatustyön tukena mahdollistavat alle kouluikäiselle lapselle hyvät eväät kasvaa ja kehittyä sekä viihtyä päivähoidossa.

SIENIRETKELLÄ

Mukavalla porukalla lähdettiin jo perinteeksi muodostuneelle tiimin yhteiselle syksyiselle sieniretkelle läheisen ulkoilureitin maastoon keskiviikkona 29.8.2012.

Retkeä pohjustettiin meillä omassa ryhmässä hiukan etukäteen lukemalla satua ylpeästä kärpässienestä, joka halusi itselleen kaikista koreimman hatun. Ilkuttuaan ensin arkisemman näköisille tateille, kärpässieni ihmetteli miksei kukaan sienestäjä huolinut häntä koriinsa. Lisäksi leikimme useaan otteeseen Kärpässieni-leikkiä.
Retkellä tuplarattaita kulki karavaanissa useita peräkanaa, tosin useimmat tyhjillään, sillä pienetkin innostuivat tarpomaan isompien mukana ja etsimään ympäristöstä kaikenlaista ihmeteltävää. Ja kyllä sitä ihmeteltävää löytyikin! Oikein joukolla tutkittiin mm. erilaisia sieniä, joita innokkaimmat yrittivät tunnistaa sieniopasta selaamalla.

Maastosta löydettiin myös mielenkiintoinen väkkyräkanto, jonka kolosista etsittiin sen asukkaita. Pohdittiin asuisiko siellä hiiriä, sisiliskoja, muurahaisia vaiko kenties menninkäisiä tai keijuja...?
Ja korpikuusen juurelta löytyi tietenkin se ihka oikea Mörri-Möykyn kolo! Juu-u, ihan varmasti se oli Mörri-Möykyn kolo. Tosin Mörri-Möykky ei uskaltanut tulla meitä moikkaamaan, vaikka kuinka sille laulettiinkin tuttua syyslaulua: "Korpikuusen kannon alla on Mörri-Möykyn kolo. Siellä on koti, siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo...".
 Ja evästauko on aina se retken odotetuin hetki. Meidän ryhmän lapset taitavat vallata aina tämän saman kivikasan eväspaikakseen. Ihan omia eväitä oli jännä syödä metsässä. Ennen eväsreppujen avaamista kuunneltiin vartavasten retkeä varten kerättyjä sieniloruja.
Mättäät punersivat puolukoista ja mustikat olivat oikein muhkeita ja mehukkaita. Maistelimme myös näitä luonnon omia herkkuja.
Sieniäkin tarttui mukaan osalle porukasta. Tiimissämme on innokkaita sienestäjiä, joilta lapset innokkaasti kyselivät löytämistään sienistä. Sää suosi retkeilijöitä, sillä sataa alkoi vasta kun pääsimme perhepäiväkodin pihaan. Pidempimatkalaiset taisivat hiukan kastua...

ONNEN OMENOITA!

Näin alkusyksyyn sopivat mukavasti kaikenlaiset sadonkorjuuseen liittyvät pelit ja leikit. Tässä on vinkki yksinkertaisesta ja hauskasta pelistä, johon ryhmämme lapset ihastuivat heti ensi pelaamisella.

Omppu-peliä varten tarvitset pienen korin, punaista kartonkia,pienet palat vihreää ja valkoista paperia sekä liimaa, sakset ja kapean mustan tussin. 

Pieniä marjastuskoreja löytyy tähän vuodenaikaan mm. torimyyjiltä ja niitä myydään myös pien- ja päivittäistavarakaupoissa. Itse käytin peliin vanhempieni mökiltä löytämääni lapsuuteni aikaista koria, jota hiukan entrasin ensin pesemällä hyvin ja maalaamalla akryyliväreillä tummuneen reunan omppuihin sopivaksi. 

Valitse esimerkiksi sopivan kokoinen lasi, jota mallina käyttäen piirrät punaiselle kartongille yksitoista pyöreää omenaa. Yhteen omenoista askartelet ja liimaat pienen iloisen vihreän madon. Päällystä omenat kontaktimuovilla molemmin puolin ellet omista laminointilaitetta. 
SITTEN VAIN PELAAMAAN:
Peliä alustetaan kertomalla lapsille, että usein syksyllä kypsät omenat putoavat puusta maahan ja niihin tulee silloin helposti matoja. Maahan pudonneet omenat pilaantuvat, ellei niitä kerätä pian koriin ja syötäväksi. 

Omenat asetellaan lattialle, mato-puoli alas päin ja niitä sekoitellaan ennen jokaista uutta pelaajaa. Valitaan lapsista vuorollaan yksi omenanpoimija, joka ryhtyy poimimaan omenoita pieneen koriin yksitellen. Samalla muut pelaajat laskevat yhteen ääneen, kuinka monta omenaa poimija saa koriin ennen matoa.

Omppu-peli sopii monen ikäisille. Peli opettaa laskemista ja lukuja 1-10. Lisäksi harjaantuvat monet taidot, kuten oman vuoron odottaminen, keskittyminen sekä ohjeiden kuunteleminen ja niiden mukaan toimiminen. Omppumadon odottaminen tuo peliin jännitystä. 

Ihan pienet, jotka eivät vielä jaksa keskittyä varsinaiseen peliin, voivat leikkiä pelkästään omenoiden poimimista koriin, mikä harjaannuttaa motoriikkaa ja koordinaatiota eli silmän sekä kehon ja raajojen yhteistyötä. Näin pienetkin saavat kokemuksen yhteisestä tekemisestä ja saavat omalle kehitystasolleen sopivaa toimintaa ja haastetta.

Voiko hauska ja lapsia innostava peli tämän yksinkertaisempi olla?! Mukavia pelihetkiä Omppu-pelin parissa! 

Vinkki pelin soveltamiseen pelistä innostuneelta gollegalta:
  • Tee "hyviä" omenoita enemmän, esim. 20 kpl. 
  • Pelatkaa peliä niin, että omenat sekoitetaan matopuoli alaspäin.
  • Jokainen poimii vuorollaan yhden omenan ja jos omena on "hyvä", saa poimija omenan itselleen. 
  • Jos omenassa on mato, laittaa poimija matoisen omenan lisäksi sovittaessa kaikki tai yhden omenoistaan takaisin pöydälle. 
  • Omenat sekoitetaan uudestaan ja peliä jatketaan nostamalla vuorotellen yksi omena. 
  • Pelataan kunnes jäljellä on vain yksi, matoinen omena. 
  • Lasketaan kaikkien poimimat omenat ja se voittaa, jolla on eniten omenoita.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

HEINÄKUUN HENGAILUA...

HEINÄKUUSSA OLLAAN VAAN JA HENGAILLAAN, EI MENNÄ NUKKUMAAN...

No, kyllä sitä kesälläkin täytyy vähän levähtää päivän touhujen keskellä, vaikka olisi niin mukava olla ulkona kaiken päivää, silloin kun aurinko sattuu paistamaan... Mutta saimmepa sentään tallennettua kauniita, aurinkoisia valokuvia todisteeksi, että kyllä tänä kesänä niitä hellepäiviäkin on jokunen ollut ainaisen vesisateen sijaan...! Tässä siis sitä leppoisaa hengailua leikkikentällä viime perjantailta ennen viikonlopun hurjia öisiä ukkosmyrskyjä...


 Hopoti-hopoti-heijaa...

Tööt, tööt...? Vai painetaankohan tässä starttinappulaa?















Ja karuselli pyörii! Huiiii...!
Kyllä kaverille aina tilaa löytyy!

NUKKETEATTERIA

Yhtenä heinäkuun sateisena iltapäivänä lapset keksivät esittää nukketeatteria. 

Tuumasta siis toimeen: Kaivettiin kaapista käsinukkesäkki esiin ja lapset aloittivat rekvisiitan tutkimisen ja esitysten ideoinnin 8-vuotiaan koululaisen johdolla. Sillä aikaa hoitotäti taikoi lavasteet ja näyttämön valmiiksi vanhoista verhoista. 

Ensimmäinen esitys päähenkilöinään viereisessä kuvassa olevat etana ja kissa oli aika sekavaa ärhentelyä... :) Joten hoitotäti esitti malliksi pari pientä esitystä. Toisessa oli mukaeltu tarinaa vanhasta kansansadusta ketun ja ravun kilpajuoksusta, jossa rapu tosin vaihdettiin etanaksi. Toisessa tarinassa muunsin lapsille tutun laulun "Leijonaa mä metsästän" nukketeatteriksi, jossa "Suuri metsästäjä" (jokin poliisin tapainen käsinukke) lähti metsästämään leijonaa ja laulatti lapsia tutun laulun mukaan.

Lasten omissa pienissä esityksissä esiintyi useimmiten kahden eläimen kiivas väittely, siitä kumpi on nopeampi, voimakkaampi tai suurempi tms. Esitykset päättyivät yleensä jomman kumman osapuolen syömiseen... Täten esittäessään omia esityksiään kuin myös muissa leikeissään lapset käsittelevät hyvän ja pahan vastakkainasettelua sekä opettelevat oikeudenmukaisuutta, toisen kunnioittamisen tärkeyttä ja tasa-arvoa, jotka ovat nyky-yhteiskunnassamme ensiarvoisen tärkeitä sosiaalisia itseisarvoja.

Lopulta kesälomaileva ekaluokkalainen esitti ideoimansa tarinan pienemmille lapsille ja se kertoi ärhentelevästä ja toisille kukkoilevasta ankasta.












Sammakko-parka sattui osumaan ankan tielle ja joutui edellä mainittuun kiivaaseen väittelyyn äkäisen ankan kanssa. Sammakkohan siinä sai tuta ankan ärhentelyn nahoissaan...






 





Onneksi sattui rohkea orava tulemaan paikalle ja puuttui sammakon ja ankan kinasteluun. Lopulta orava ajoi äkäisen ankan tiehensä ja paha sai siis tarinassa palkkansa.

Rivien välistä luettuna tarinassa on tärkeä sanoma: Aina löytyy niitä, jotka kiusaavat heikompiaan, mutta on tärkeää olla rohkea ja uskaltaa mennä väliin sekä puolustaa toisia kiusaajia vastaan.

Jälkeenpäin asiasta esityksen myötä lasten kanssa keskusteltiinkin. Nukketeatterin avulla voidaan siis käsitellä kiusaamista ja myös monia muita lapsia askarruttavia asioita visuaalisesti ja turvallisesti draaman keinoin, kuten tuossa 8-vuotiaan esityksessä mahdollisesti tapahtui. Saattoiko tuo tarinan juoni kummuta ekaluokkalaisen menneeltä ensimmäiseltä kouluvuodelta... 

Nukketeatterilla elävöitetyt sadut ja tarinat myös rikastuttavat lapsen arkipäivää, tuovat arkeen vaihtelua ja tukevat lapsen kielen kehitystä sekä herättävät tututkin sadut eloon lapsen mielessä, sillä visuaalinen toteutus toimii lapsen oman mielikuvituksen ja kuullun ymmärtämisen tukena.

Kannattaa säilyttää esimerkiksi omien lasten käsinukkeja yms. rekvisiittaa erilaisia esityksiä varten. Myös kaikenlaisilla pehmoleluilla voi esittää nukketeatteria sekä askarrella vaikka lasten kanssa yhdessä tikkunukkeja kartongista. 

Itse olen säästänyt kaikki mahdolliset sukulaisilta saadut käsinuket, olen tehnyt kirppareilta hyviä löytöjä, askarrellut ja ommellut itse käsinukkeja ja marionetteja luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen sekä olen myös vartavasten ostanutkin joitakin käsinukkeja. 

Jotkin ostetuista nukeista ovat olleet aika kalliitakin, joita en anna lapsille leikittäväksi ilman valvontaa ja joita käytän silloin tällöin myös lapsia ohjatessani toimintatuokioilla. Toiset ovat taas olleet halpoja löytöjä: esimerkiksi Ikeassa on usein ollut hauskoja edullisia käsinukkeja ja sorminukkeja lasten omia esityksiä varten. 

Ja taasen kaikkea kannattaa katsoa aina "sillä silmällä" eli tässäkin esityksessä käytetyt sammakko ja ankka ovat olleet alunperin lasten froteisia pesukintaita! :)

Olemme perustaneet tiimillemme myös oman teatteriryhmän nimeltään "Tillin tallin taivasalla", joka toteuttaa tiimin lapsille vuosittain pieniä nukketeatteriesityksiä, kuten mm. aiemmin blogissa esitelty Kolme pukkia. Lisäksi olemme esittäneet tarinat Kultakutri ja kolme karhua, Tähkäpää esitettynä Barbeilla ja Bratzeilla sekä modernin version Punahilkasta. 

Kokeilimme myös varjoteatteria tarinalla Kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Liikunnan teemavuonna esitimme pehmoleluilla nukketeatterin Jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksusta. Olemme toteuttaneet myös yhden isommankin "teatteriprokkiksen" eli interaktiivisen lastennäytelmän Maalaishiiri ja Kaupunkilaishiiri, jossa käytimme uutta "MP3-teknologiaa" esityksen äänimaailmaa elävöittääksemme ja jota kävimme esittämässä myös muissa kaupungin päivähoitoyksiköissä.