torstai 20. syyskuuta 2012

IHAN MÖRRINÄ METSÄSSÄ...


HOI KOLIKOK!

Menneenä viikonloppuna olin 10 muun kaupunkimme päivähoidon henkilöstöön kuuluvan alan ammattilaisen kanssa Metsämörri-koulutuksessa. Osallistujia oli päiväkodeista, ryhmiksistä ja perhepäivähoidosta.

Koko viikonlopun kestäneellä (yht.15h) koulutuksella oli aiheeseen sopiva ympäristö vanhassa kyläkoulu-miljöössä luonnon helmassa. Kyläkoulu muutettiin päivähoidon käyttöön vuoropäiväkodiksi muutama vuosi sitten.

Koulutus oli erittäin antoisa ja ilmapiiri rento, vaikka osa osallistujista olikin vieraita toisilleen. Koulutus alkoi päiväkodin pihamaalla lauantai-aamuna leikkien erilaisia tutustumis- ja luontoleikkejä. Iltapäivä opiskeltiin Metsämörrin ideologiaa, historiaa ja oppimiskäsityksiä. Päivän lopuksi tutustuimme päiväkodin ympäristöön rakennettuun laavuun ja testailimme Metsämörrin oppeja luonnossa.

Sunnuntai-aamuna tutustuimme teoriaan Metsämörri-ohjaajana toimimisesta, Metsämörri-retken suunnittelusta ja toteutuksesta sekä miten eri-ikäiset lapset huomioidaan Metsämörri-toiminnassa. Esitimme ryhmissä pari pientä näytelmää eli totesimme, kuinka helposti voi draaman keinoin opettaa vaikeastikin ymmärrettäviä asioita, kuten esimerkiksi kasvien yhteyttämistä ja luonnon kiertokulkua. Teimme myös pienryhmissä miellekarttaa eri teemoista, joita voisi omassa toiminnassaan toteuttaa. Iltapäivän vietimme Metsämörri-retkellä läheisessä metsässä ja jopa itse "Metsämörri" kävi meitä siellä tervehtimässä...

Omaan toimintaan saimme kukin paljon ideoita ja vinkkejä. Tähän asti ryhmämme luontoretket ovat noudattaneet jotakuinkin samaa linjaa jo pitkään, mutta nyt saamme kutsua retkiämme virallisesti "Metsämörri-retkiksi". Virallista Metsämörri-toimintaa ohjaa siis Suomen Ladun kouluttama Metsämörri-ohjaaja, jollainen allekirjoittanutkin nyt sitten on! Tätä kurssia on odotettu jo monta vuotta!

Terveisiä koulutuksesta vien omalle tiimille seuraavassa tiimipalaverissa ja ensimmäinen tiimin yhteinen Metsämörri-retki onkin jo sovittu kalentereihin! :)

Lisätietoja: www.metsamorri.fi

Tässä muutama kuva sunnuntain Metsämörri-retkeltä:


Saimme myös paljon ideoita erilaisiin luontoleikkeihin sekä arjen eväspussiin keinoja, miten opettaa kaikkea muutakin yleispätevää luonnossa ja ympäristön avulla. Tässä kuvassa kerättiin mallivärikorttien avulla ympäröivästä luonnosta eri värejä ja tutkittiin miten paljon erilaisia sävyvivahteita luonnosta löytyykään. Monet sävyt yllättivätkin sekä myös se, että niitä todella löytyi luonnosta! Valkoisen lakanan päältä monet luonnon ihmettelyn aiheet on helppo erottaa ja rajata tutkittavaksi.
 

Metsämörri-retkellä joukkoa voi jakaa pienempiin ryhmiin ja antaa ryhmille joko saman tehtävän ja katsoa, miten monta erilaista versiota yhdestä aiheesta syntyy tai antaa ryhmille eri tehtävät. Tässä kuvassa ryhmän tehtävänä oli tehdä Metsämörrille synttärikakku, sillä nyt vietetään Metsämörrin 20-juhlavuotta.


Metsämörri-metsästä kuljettiin pois letkana aiemmin avatusta "Metsän portista", joka myös suljettiin luonnosta etsityllä avaimella retken jälkeen.

Nyt käsityötaidot koetukselle ja tekemään tiimille omaa Metsämörri-maskottia:

"Metsämörri, Metsämörri, lasten mörri on.
Vihreä on takki, tuohesta on lakki.
Metsämörri, Metsämörri, lasten mörri on."

 

Ei kommentteja: