torstai 11. heinäkuuta 2013

TESTISSÄ XL-YATSY


Kesälomalla on arkeen verrattuna enemmän kiireetöntä aikaa myös pelailla lasten kanssa ja testasimme tämän monille tutun pelin jättiversiota. 

Pelivalmistaja Tactic on tehnyt monista tutuista peleistä puisia pihaversioita, esimerkiksi tämän XL-Yatsyn lisäksi mm. mölkyn, mökkipelin ja nyt toisena uutuutena löysin myös Alias- sanaselityspelin kaupan peli-ja leluosastolta. 

Pelivalikoimasta Yatsyn valitsin, koska perheen kolmannelle luokalle menevä esikoinen sekä myös koulunsa aloittava keskimmäinen ovat kiinnostuneita matematiikasta ja pelailemalla Yatsya ehkä voisimme pitää laskutaitoa yllä hauskasti myös näin kesälomalla.

Yatsyssahan on tarkoitus heittää kaikkia viittä noppaa kerrallaan ja laskea yhteen noppien osoittamat pistemäärät. Ideana on omalla vuorollaan kolmella heitolla saada jotain tiettyä lukua mahdollisimman monta, joiden tulokset lasketaan yhteen eli jos ensimmäisellä heitolla heittää esimerkiksi kaksi kutosta, heitetään seuraavaksi jäljelle jääviä neljää noppaa ja jos kutosia tulee lisää, jätetään ne paikalleen. Kolmannella heitolla heitetään loppuja noppia. Lopuksi kaikki heitetyt kutoset lasketaan yhteen ja tulos merkitään tuloslistaan kutosten kohdalle. Pelissä myös kerätään eri noppalukujen lisäksi esimerkiksi mm. pareja, kolmosia ja suoria sekä täyskäsiä. Pelin pisteiden laskuohjeet esimerkkeineen ja nippu tuloslistoja löytyvät pakkauksesta.

Tulevan kolmasluokkalaisen kanssa kerrattiin pisteiden laskussa lukujen kertomista ja ekalle menevän kanssa harjoiteltiin yhteenlaskua. 5-vuotiaan kanssa harjoiteltiin yhdessä suurempien lukujen laskemista. Äiti ajatteli peliä perheen "matemaatikkojen" ajanvietteeksi, mutta yllättäen 5-vuotias neitokainen olikin poikia kiinnostuneempi pelaamisesta. Hänen kanssaan pelimotivaation säilyttämiseksi nopeutimme peliä ja yksinkertaistimme pisteiden laskua eli laskimme noppien osoittamat pisteet yhteen kertaheitolla ja laitoimme kierroksen pisteet ylös. Kun pelaaminen alkoi kyllästyttää tarkistimme voittajan laskemalla siihen astisten kierrosten pisteet yhteen.

Puinen Yatsy oli suhteellisen edullinen, sillä peli maksoi noin parisen kymppiä, mutta käsistään kätevä nikkaroi nopat helposti itsekin neliskanttisesta puutavarasta sahaamalla ja hiomalla. Tämä kaupasta ostettu versio on tosin helppo ottaa mökille tai vaikka uimarannalle mukaan isosta koostaan huolimatta kätevän pakkauksen ansiosta. Miinusta XL-kokoisessa pelissä verrattuna tavalliseen pieneen Yatsyyn on, että isoja noppia on etenkin lasten hankalampi käsitellä.

Hauskoja kesäpelihetkiä!

Ei kommentteja: