maanantai 26. elokuuta 2013

LEIKKIHUONE

Lasten tiloissa ovat seinät ja tapetit koetuksella niin kotosalla kuin hoitopaikoissakin. Niin myös meillä. Lasten leikkihuone sai tänä kesänä uuden maalipinnan seinäänsä. Vanhan paperitapetin päälle tapetoitiin kulutusta ja pyyhkimistä kestävää maalattavaa tapettia. Likaisen valkea tapetti maalattiin raikkailla väreillä ja kukin seinä eri värisekseen. Ensi alkuun seinien sävyaste tuntui hiukan liian tummalta, mutta silmän totuttua näihin ikään kuin "retroväreihin" huone alkoi tuntua kotoisalta.


Aamut aloitetaan aamupiirillä kokoontumalla tässä "kalenteriseinän" edessä. Kalenterista käymme läpi mm. vuodenajan ja kuukauden, viikonpäivän ja ketä on paikalla. Lisäksi esimerkiksi leikimme, luemme, pelaamme tai laulamme ja loruttelemme jotakin aiheeseen liittyvää.Kaapeissa säilytetään leluja, pelejä yms. rekvisiittaa, joita ei tarvitse pitää alati esillä.


Leikkihuoneessa on myös kotileikkinurkkaus ja madallettu pöytä sekäleluhyllykkö, josta lapset saavat vapaasti valita puuhansa. Magneettilistaan seinällä ja katosta riippuvaan oksankarahkaan kiinnitämme lasten askarteluja ja taideteoksia esille ja koristeeksi vuodenajan mukaan.


Lisäksi yhdellä seinällä on suuri liitutaulumaalilla maalattu vanerinen liitutaulu. Pyykkinarulle ripustamme myös lasten askarteluja tai lorukortteja esille.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Teillä on kivan näköistä:) Olen joskus aiemminkin nähnyt jossain kuvat viikonpäiviin liittyen (mato, tiikeri jne.). Osaisitko kertoa, mistä kuvat löytyisivät. Olisi mukavaa saada ne myös oman ryhmän seisälle!

t. Lotta

Mirkku kirjoitti...

Hei, Lotta!

Anteeksi, huomasin kommenttisi vasta nyt.

Nämä kuvat olen tehnyt itse tietokoneen Glip art-tiedoston avulla word-ohjelmalla. Kuvia voi hakea myös Googlen kuvahaulla tai Papunet.net -sivuston kuvahakutyökalulla.

Näihin viikonpäiväkuviin liittyen kuuluu oikea lorukin, alkoi jotenkin näin: "Kävi Kaukolla viikossa vieraita monta...", mutta meidän kuvat ei täysin vastaa tuota lorua tai päiväkodeissa käytettyjä kuvia, mutta tärkeintä kuvissa ja viikonpäivissä on alkutavu niiden oppimista ja muistamista helpottamaan. Käsistään kätevä piirtää tai askartelee kuvat ihan itsekin, silloin ainakin on ihan uniikit!

Meillä menee näin:
Mato-maanantai
Tiikeri-tiistai
Kettu-keskiviikko
Toukka-torstai
Peikko-perjantai
Lammas-lauantai
Susi-sunnuntai

Ja oma lorumme menee näin:
Kävi meillä viikossa vieraita monta:
mato kävi maanantaina,
tiikeri tiistaina,
kettu keskiviikkona,
toukka tuli torstaina,
peikko perjantaina,
lammas lauantaina
ja sunnuntaina susi sai suukkoja monta.

Viikonpäivien värikoodit menevät tämän lorun mukaan:
"Punainen pusero maanantain tuo,
keltainen paita tiistain luo,
vihreä puku keskiviikkona vaan,
sinisen rusetin torstaina saan,
oranssi hattu: perjantai voi tulla,
violetit kengätkö lauantaina mulla?
Sunnuntaikävelylle
puen sateenkaaren ylle (sunnuntain väri on vaaleanpunainen).

Lisäksi lisäsimme viikonpäivien viittomat kuvien yhteyteen. Eräs sijainen osasi viittoa myös kaikki nuo kuvatkin, ne minun pitäisi myös etsiä ja tulostaa papunetistä ja opetella itsekin.

Terkuin
Mirkku

Unknown kirjoitti...

Hei.

Huomasin nuo eläinkuvat joissa "korvat kuuntelee" "käsipyytää puheenvuoron"... Mistähän ne on löydetty?

Terv Elsi