perjantai 11. toukokuuta 2012

PÄIVÄHOIDON PIHASEIKKAILU

9.5.2012 Tiimimme toteutti valtakunnallisen Nuoren Suomen ja päivähoidon yhteisen pihaseikkailun edellisvuosien tapaan yhdellä alueen leikkikentistä. Nuoren Suomen ideana on liikuttaa päiväkoti- ja perhepäivähoidon lapsia perheineen samana iltana ympäri Suomen 26.4. Tuolloin leikkikenttä, jolla tiimillämme on ollut tapana järjestää ko. tapahtuma, oli vielä aivan lumen vallassa, joten päätimme siirtää pihaseikkailua pari viikkoa. Sää olikin nyt keskiviikkona 9.5. keväisen kaunis, joskin aika tuulinen. Perheitä oli lähtenyt runsaasti liikkumaan yhdessä tiimimme kanssa.

Tapanamme on, että tiiminvetäjä toivottaa aluksi perheet tervetulleeksi ja ohjeistaa tapahtuman kulun ja alkuleikin, joka on yleensä ollut tiimimme perinteinen alkuverryttely: pumppulaulu. Tänä vuonna leikimme aluksi vaihteeksi "Salama-autohippaa", joka löytyi Nuoren Suomen materiaalipaketista. Samaisesta materiaalipaketista kullekin vuodelle jokainen hoitajista valitsee pihaseikkailuun mieleisensä liikuntapisteen, jonka ohjeistajana kukin toimii perheiden kiertäessä pisteeltä pisteelle. Tänä vuonna pisteitä olivat "Rekkaralli", "Vanteenpyöritys", "Mörköpallo", "Sateenkaari", "Viivahyppely" ja "Liikennekaupunki" sekä "Mikä eläin olet?". Voit käydä osoitteessa www.nuorisuomi.fi katsomassa, mitä kaikkea kivaa nuo tehtäväpisteet sisälsivät sekä hakemassa uusia ideoita oman ryhmän liikuttamiseen. Tapahtuma päätetään yhteiseen loppuleikkiin ja sen päälle kahvitellaan. Tarjoamme vuosittain kahvin kanssa pullaa tms.leivonnaista sekä lapsille myös keksejä ja mehua.

Pihaseikkailu on toiminut vuosittain tiimimme yhteisenä kevättapahtumana ja varsinaisia kevätjuhlia jokainen hoitaja viettää tavallaan oman ryhmänsä lasten ja perheiden kesken omassa hoitopaikassa. Pienellä vaivalla saadaan silti aikaan mukava tapahtuma, joka vahvistaa yhteishenkeä ja tutustuttaa alueen hoitajia ja perheitä toisiinsa. Tärkeää on rento ilmapiiri ja yhdessä liikkumisen hauskuus! 

Kiitos kaikille innokkaille osallistujille ja tiimimme jäsenille taas yhden onnistuneen pihaseikkailun järjestämisestä!

Ei kommentteja: