keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

METSÄMÖRRIN LUONTOPOLKU 23.5.2013

HOI-KOLI-KOK! 
Löydätkö Metsämörrin ryhmämme lasten maalaamasta taulusta, joka koristi puffetpöydän edustaa seikkailualueella?

Aiemmin mainitsin tiimimme osallistuneen yhteistyössä Nuoren Suomen kanssa Päivähoidon pihaseikkailutapahtumien järjestämiseen. Aikaisemmin tiimimme pihaseikkailut on järjestetty eräällä alueen leikkikentistä, mutta tänä keväänä päätimme vaihtelun vuoksi järjestää tapahtuman lähikoulun pihalla ja sen läheisyydessä ulkoilureitin varrella. 

Toimintavuoden teemana olleen luontokasvatuksen puitteissa luonnonläheinen ympäristö sopi tapahtuman järjestämiseen hienosti ja viime vuonna olleen Metsämörrin juhlavuoden aikana sai Nuoren Suomen nettisivuilta tulostaa ilmaiseksi valmiita rasteja Metsämörrin luontopolkua varten.

Tapahtuma aloitettiin yhteisellä laululla Metsän Mörristä. Rasteilla tutustuttiin luontoon kaikki aistit avoinna sekä yhdistettiin tutkimista ja havainnointia liikuntaan ja yhteiseen yhdessäoloon lasten ja vanhempien kanssa. Pieni tihkusadekaan ja hyttysparvet eivät haitanneet kun oltiin liikkeessä ja rastilta rastille siirryttiin innokkaasti juosten.


Laminoidut ja rimoihin nidotut rastilaput kävimme Pajupellon porukan voimin laittamassa läheisen pururadan maastoon eväsretkellä sovitun reitin mukaisesti. Reitin saattoi kiertää molempiin suuntiin, joten ruuhkaakaan ei rasteille juuri muodostunut, vaikka mukavasti perheitä olikin lähtenyt seikkailemaan Metsämörrin polulle.


Löytyi se tiimimme Metsämörrikin pienen kuusen juurelta istumasta. Koulun pihalla tarjolla oli grillimakkaraa, keksiä ja mehua innokkaille seikkailijoille sekä ajanvietteeksi muutama edellisten vuosien pihaseikkailujen suosittuja leikkejä. Loppuaika vietetiin koulun keinuissa ja kiipeilytelineissä keikkuen, leikkien ja lapset, vanhemmat sekä hoitajat keskenään rennosti rupatellen ja tuttavuutta tehtiin yli ryhmärajojen. Onnistunut tapahtuma kaiken kaikkiaan ja siitä suuri kiitos kuuluu innokkaille perheille ja tiimitoimintaan omistautuneille tiimiläisille!


METSÄN MÖRRI

Suom. Pipsa Standerholm
Sävel: Ukko Nooa
METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.
VIHREÄ ON TAKKI, TUOHESTA ON LAKKI.
METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.

METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.
SAAPPAAT JOKA SÄÄHÄN, TUPSU HÄNNÄN PÄÄHÄN.
METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.

METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.
KASVIT, SIENET, ELÄIMET, MÖRRIN KANSSA LÖYTÄNET.
METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.

METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.
METSÄSSÄ KUN KULKEE, LUONTO SYLIIN SULKEE.
METSÄN MÖRRI, METSÄN MÖRRI, LASTEN MÖRRI ON.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei
oletko suorittanut metsämörri kouluttajan opinnot?

Mirkku kirjoitti...

Hei,

Olen kyllä suorittanut Metsämörri-ohjaajan kurssin, mutta Metsämörrin luontopolun rastikortit oli tuolloin tulostettavissa ilmaiseksi Metsämörrin juhlavuoden kunniaksi yhteistyössä Nuoren Suomen kanssa.

Terkuin
Mirkku